Pyhän Joosefin juhlapyhä on perjantaina, 19.3. Messu on klo 8.00 ja 18.00. Paavi Franciscus on julistanut pyhälle Joosefille omistetun vuoden viime joulukuusta alkaen. Pyhän Joosefin vuoden aikana on mahdollista saada täydellinen ane tavanomaisin ehdoin (sakramentaalinen rippi, kommuunion vastaanottaminen ja rukous paavin rukousaiheiden puolesta sekä irrottautuminen kaikesta synnistä) seuraavilla tavoilla:

Mietiskelemällä ainakin 30 minuutin ajan Isä meidän-rukousta tai osallistumalla vähintään päivän mittaiseen hengelliseen retrettiin, johon sisältyy mietiskely pyhästä Joosefista.

Suorittamalla jonkin ruumiillisen tai hengellisen laupeudentyön pyhän Joosefin esimerkin mukaisesti.

Rukoilemalla ruusukkoa perheen tai kihlaparin kesken.

Uskomalla jokapäiväisen työnsä pyhän Joosefin suojelukseen ja pyytämällä pyhän Joosefin esirukouksia työtä etsivien ihmisten puolesta.

Rukoilemalla pyhän Joosefin litanian tai jonkin muun liturgisen tradition mukaisen rukouksen pyhälle Joosefille vainottujen kristittyjen puolesta.

Rukoilemalla minkä tahansa virallisesti hyväksytyn rukouksen tai hartaudenharjoituksen pyhän Joosefin kunniaksi erityisesti 19. maaliskuuta, 1. toukokuuta, joka kuun 19. päivänä ja joka keskiviikkona (latinalaisessa traditiossa pyhälle Joosefille omistettu päivä).

Nykyisen Covid-19-kriisin aikana myös sairaat, vanhukset, kuolevat ja kaikki joiden on mahdotonta poistua kotoaan voivat saada täydellisen aneen, kunhan irrottautuvat kaikesta synnistä, pyrkivät täyttämään kolme tavanomaista aneen ehtoa niin pian kuin mahdollista ja lausuvat rukouksen pyhälle Joosefille, uhraten kärsimyksensä Jumalalle.

Suomen Caritaksen paastokeräys tukee nuoria ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustajia Myanmarissa. Paikallisen kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen on entistäkin tärkeämpää nyt, kun ihmisten oikeudet ja vapaudet ovat uhattuina helmikuun sotilasvallankaappauksen jäljiltä. Voimme tehdä lahjoituksen Suomen Caritaksen verkkosivuilla, suoraan Caritaksen tilille tai kirkon lipaskeräykseen.

Muistutamme, että messuihin ja muihin tilaisuuksiin voi osallistua vain niihin etukäteen rekisteröitymällä seurakunnan nettisivun kautta. Jos kaikki paikat ovat varattuja, seurakuntalainen voi pyytää papilta ehtoollista messun ulkopuolella. Kasvomaskin käyttö on pakollista. Täytyy noudattaa turvavälejä myös kommuunion jakamisen aikana. Hetki ennen ehtoollisen vastaanottamista täytyy poistaa maskin ja käsikommuunion tapauksessa heti nauttia ehtoollisen ollessa vielä papin edessä.

Ristintien hartaus suomeksi on perjantaina iltamessun jälkeen ja sunnuntaina klo 9.30.

Eukaristinen adoraatio on ensi lauantaina 20.3 klo 15.30. Rukoukset lausutaan englanniksi.

Muistutamme, että messuihin ja muihin tilaisuuksiin voi osallistua vain niihin etukäteen rekisteröitymällä. Kasvomaskin käyttö on pakollista.

Ristintien hartaus suomeksi on perjantaina iltamessun jälkeen ja sunnuntaina klo 9.30.

Jeesuksen Pyhän Sydämen muistopäivä on ensi perjantaina 5.3. Adoraatio alkaa ristintien jälkeen ja kestää keskiyöhön asti.

Messut Hyvinkäällä, Karjaalla ja Olarin kappelissa on toistaiseksi peruttu.

Fides lehden uusi numero on saatavissa kirkon eteisestä.

Suomen Caritaksen paastokeräys tukee nuoria ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustajia Myanmarissa. Paikallisen kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen on entistäkin tärkeämpää nyt, kun ihmisten oikeudet ja vapaudet ovat uhattuina helmikuun sotilasvallankaappauksen jäljiltä. Voit tehdä lahjoituksen Suomen Caritaksen verkkosivuilla, suoraan Caritaksen tilille tai kirkon lipaskeräykseen.

Muistutamme, että messuihin ja muihin tilaisuuksiin voi osallistua vain niihin etukäteen rekisteröitymällä ja enimmillään 20 ihmistä. Kasvomaskin käyttö on pakollista.

Ristintien hartaus suomeksi on perjantaina iltamessun jälkeen ja sunnuntaina klo 9.30.

Messu Hyvinkäällä suunniteltu lauantaina 27.2.2021 on peruttu.

Kutsumme 5­-8-vuotiaita lapsia osallistumaan pyhäkouluun ensi sunnuntaina 28.2 klo 10.00 seurakuntasalissa. Tapaamisen jälkeen on lastenmessu kirkossa klo 11.30.

Paastonaika alkaa ensi keskiviikkona 17.2. Paastonaika on kääntymyksen ja hengellisen uudistumisen aikaa, joka valmistaa meidät Pääsiäisen viettoon. Kääntymyksemme ja hengellinen uudistumisemme tapahtuu sekä ripin ja eukaristian sakramenttiin osallistumisen kautta että rukouksen, paastoamisen ja karitatiivisen työn kautta.

Tuhkakeskiviikko on paasto- ja abstinenssipäivä. Paasto merkitsee sitä, että nautitaan ainoastaan yksi tavallinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta. Paastoon velvoitetaan kaikkia 18 vuotta täyttyneitä 60. ikävuoteen asti. Abstinessi on liharuuasta pidättäytymistä. Siihen velvoitetaan kaikkia 14 vuotta täyttyneitä.

Pyhä messu on keskiviikkona klo 8.00. Messun aikana jaetaan kaikille tuhkaa. Tuhkakeskiviikon iltamessu vietetään ilman uskovia televisioinnin takia.  Tehdyt varaukset perutaan. Paastonaikana keräämme paastouhrin – tuemme tarvitsevia.

Ristintien hartaus suomeksi on perjantaina iltamessun jälkeen ja sunnuntaina klo 9.30.

Eukaristinen adoraatio on ensi lauantaina 20.2 klo 15.30. Rukoukset lausutaan englanniksi.

Powered by WordPress | Designed by: diet | Thanks to lasik, online colleges and seo